torstai 26. toukokuuta 2011

Terveisiä Virosta



Meinasi maalaistyttö pökertyä käsityö- ja askarteluliikkeen tukkukauppaan Karnaluksiin astuessaan. Niin käsittämätön määrä kaikkea mahdollista materiaalia maan ja taivaan väliltä oli tarjolla. Onneksi loppui kameran akku lankaosatolle mennessä, että en voinut niitä teille kuvata. Tekin pyörtyisitte siellä koneidenne ääressä.

Ihan oli vaikea valita mitä ostaisi. Ja kun hinnatkaan eivät päätä huimanneet. Tai siis huimasi, kun muutamilla euroilla sai kokonaisia rullia ja puolia nauhoja ja lankoja.

Tällaiset ihanuudet sitten ostin (tämä saalis siis vain nauhaosastolta). Neulelanka- ja pellavakangasostokset ovat erikseen :)





Toski sitten samalle päivälle ehdimme vielä puutarhoille kasviostoksille. Tällä kertaa keskityin näköjään variegatoihin. Tutut lajit kirjavalehtisinä.
Orapihlajapuu
Jasmike
Japanin angervo Magic Carpet
Lisäksi mukaan tarttui erinäisiä määriä ja lajeja perennoja ja tietysti havuja. Nyt on sitten muutama ilta vierähtänyt tuolla pihalla istutushommissa. Onneksi taivaalta tulee vähän kasteluapua.

Kotonakin odotti kiva yllätys:

Jälleen tehtiin kasviystävien kanssa hulvattoman hauska reissu. Ja uutta tietysti suunnitellaan!

Matkasta vielä huumaantuneena

4 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Voi sentään mikä määrä nauhoja ja ihania kasvejakin.

On teillä varmasti ollut mukava reissu.

Leppoisaa viikonloppua.

Maria kirjoitti...

Tuija, kiitos samoin leppoisaa viikonloppua!
Meidän Tallinnan ja Türin reissumme oli hieno.
Sieltä löytää joka kerta jotain uutta..

Maikki kirjoitti...

Ooh, mikä kauppa!!!

Maria kirjoitti...

Niin, se oli aivan uskomaton!! Suosittelen kaikille vähänkään käsillä tekemisestä kiinnostuneille!