Kyllä kissat osaavat nauttia olemisestaan ja olemattomuudestaan. Näin joulun kiireiden alla luin uusimmasta Kotiliesi-lehdestä (nro 22) Jaakko Heinimäen kolumnin. Siinä on ajatusta jokaiselle!
Heinimäki kirjoittaa: " Entä jos tänä adventtina opettelisi odottamaan ja varaisi aikaa vaikka joka päivä kymmenen minuuttia pienelle adventtimietiskelylle. Säännöllisesti, joka päivä, tietyllä kellon lyömällä. Istuisi alas, sytyttäisi kynttilän ja olisi kymmenen minuuttia hiljaa. Jos kymmenen minuuttia tuntuu kohtuuttoman pitkältä ajalta olla tekemättä mitään järkevää, voi aloittaa kolmella minuutilla ja lisätä sitten aikaa, jos siltä tuntuu. Eikä kynttiläkään ole välttämätön. Istuisi vain ja hengittäisi keskittyneesti ja rauhallisesti sisään ja ulos. Siinä hengitellessään voi vaikka mielessään sanoa, hengityksen tahtiin: Tervetuoloa- joulun lapsi, ja antaa tuon ajatuksen elää sielun pohjalla omaa elämäänsä."
Sytytän kynttilän...
ja kuuntelen tulen rätinää ja olen, niinkuin meidän Minni, joka löytää somat lämpöiset kolot olla ja nukkua ja seurata sieltä elämää.
Minullahan on nyt ollut rauhallinen syksy tämän käteni takia, liike on hidastunut ;)
Meille joulu tulee tänän vuonna hissuksiin...
Haluan antaa tämän ajatuksen Sinullekin, joka hikeä pyyhit otsaltasi...
