"Viittiikin olla niin kauan pois! Esitänpä vähän loukkaantunutta, niin tietääpähän, että kaivattu on!"
"Menen kyllä uunin pankolle, kiivetkööt sinne rapsuttamaan. Tulee se, tiedän..."
"Pakko kait tässä on jostakin lämmintä paikkaa hakea, kun jätti huoneensakin niin tyjäksi, ei siellä viitti enää nukkua, ei oo sänkykään enää pehmonen ja lämmin."
"Tuokaan vanhempi mamma ei anna enää siinä ihanassa leveässä keinussa nukkua, kun meni sen valkoisen peiton siihen laittamaan. Minkäs mahdan, että kutrini uusiutuvat ja rapaa tarttuu tassuihin! Tai jos päästää siihen keinuun, niin kehtaa vielä nostaa sen mokoman peiton syrjään. Tässä talossa on asiat muuttuneet."
"Käynpä mutkan ulkona. Ovi auki! Tämä mamma käy pihalla!"
Varmaan arvasittekin, tämä on meidän Minni-emon puhetta. On kisu ollut ihmeissään, että mihin tämän talon asukkaat ovat häipyneet. Laukkua pakataan, ovi käy ja kohta pörisee auto. Milloin menee talon isäntä, milloin se nuori mies maastopuvussaan sinisen barettinsa kanssa ja milloin se nuori pari, jotka ei juuri muita huomaakaan. Mutta se on ollut kauheinta, kun tavarat pakattiin Lahteen ja neidin huone tyhjeni. Minnikin muutti huonetta, vaihtoi olohuoneeseen, uunin päälle asumaan.
Jos on tällä äidillä kriisi tyhjenevästä pesästä, niin on se kriisi kissallakin, kun rapsuttajat häipyvät.
"Mutta onhan täällä Vaahteramäessä onneksi vielä pianisti-poju ja heppatyttö, ja se vanhempi mamma, joka välillä meinaa komennella, että pois olohuoneen valkoiselta liinalta...niinkö se nyt haittais, siitä on paljon parempi tähystää ulos."
Minnin puolesta kirjoitti
