sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

SYNTTÄRIKAHVIT KUISTILLA









Maaliskuussa on miehelläni syntymäpäivä. Tänään sattui huiman kaunis auringonpaiste, joten katoimme kahvit kuistille. Koko perheen voimin istuimme mukavan päivähetken nauttien toistemme seurasta ja vanhimman tyttären tekemästä lakkakermakauksta. Lakat on poiminut meidän sulhaspoika rakkaansa kanssa Pohjoisen soilta. Harmi, että sulhaspojan morsian ei päässyt paikalle.

Varmaan arvaattekin, että kesällä saamme viettää juhlia, jotka järjestää tämä kihlapari :)
Ihana suunnitella kesää. Mutta onhan meillä sitä ennen ne "kaksosten" lakkiaisetkin, jos vain kaikki menee onnellisesti.

Aurinkoista alkavaa viikkoa toivottelee

lauantai 12. maaliskuuta 2011

LEIVONTAPÄIVÄ

Pitkästä aikaa sain olla aamusta asti kotona, kun joku muu kuin minä, oli tämän heppatytön kanssa tallilla..

Innostuinkin sitten uudesta hankinnasta, LEIPÄKONEESTA!
Olen kokeillut erilaisia leipiä ja olen ihan innoissani. Nyt tyhjenevät hedelmäpussit, myslijämät, jauho- ja lesepussit, pähkinäpussit...
Tässä omena-luumu-leipää. Todella hyvää. Raastoin omenan ja pilkoin kuivatut pehmeät luumut.
Sekaan heitin seesamin- ja pellavansiemeniä. Ja tietty ruis- ja sämpyläjauhoja.
Olen kokeillut myös pullan tekoa ja sekin onnistui kohtalaisesti, viilaan ohjetta vielä vähän. Mutta kait se oli kuitenkin syötävää, kun aamukahvilla ei ollut kuin muru jäljellä. Isoimmalle miehelle ja vähän nuoremmillekin maistuu pulla :)

Kun alkuun pääsin ja puu-uuni oli kuumana, niin tein vielä puolukkarahkapullia sekä lopuksi "7-minuutin kakun". Nimi tulee siitä, että yleiskoneeseen laitetaan kaikki kakun ainekset ja annetaan vatkautua 7 minuuttia ja sitten vain taikina vuokaan ja uuniin.

Laitoin täytteitä ihan runsaalla mitalla, kun rahkat pursuavat yli, mutta maistuupahan!

Olen tyhjentänyt marjapakastinta, aamupuurolle keitin vadelmakarpalokeittoa. Vadelmat tasoittavat sopivasti karpalon kirpeyttä. Hyvää oli mannapuuron kanssa.

Onneksi ei tarvitse yksin huolehtia tuosta syömispuolesta. Meinaan, että pitäisi lisätä juoksu- ja hiihtolenkkien määrää...mutta nyt selvitään kohtuudella.

Hyvää maaliskuun jatkoa, hyvät ystävät!

torstai 10. maaliskuuta 2011

TALVILOMAA KOLILLA JA KOTONA

Lomaa oli vain muutama päivä viikonlopun päälle, mutta ehdimmepä pyörähtää Käpykolon mökillämme, hiihtää ja lasketella, saunoa ja paistaa makkaraa...


Ukko-Kolin rinteet ovat kyllä aika vaativia, mutta Loma-Kolilla on enemmän vaihtoehtoja, aloittelijoillekin.
Tässä linkkiyhteys Kolin rinteille

Teimme myös noin kymmenen kilometrin laturetken Sutkan laavulle. Se on yksi osuus Maisemahiihtoa,
joka järjestetään vuosittain hienoissa Kolin maisemissa.

Sää oli vaihteleva, aurinko pilkahti välillä pilviverhon takaa ja välillä sateli lunta. Hyvä oli hiihtäjän hiihdellä.
Risto-Reipas viritteli tulet, jotta saimme makkarat paistetuksi ja kaakaot juoduksi lämpimässä. Jätimme seuraaville retkeläisille valmiit hiillokset. Heti siihen tulikin pariskunta reppuansa kaivellen tulille hengähtämään.

Kylläpäs oli rentouttavaa lämmitellä saunan löylyissä ulkoilupäivän pätteeksi. Ja hautoa hurrrrjissa mäissä tulleita mustelmia. Ladut kulkevat välillä sellaisten vaarojen kautta, että tahtoi hiihto vaihtua pyllymäeksi, se muuten taisi ollakin laskiaistiisai :D

Lomaterveisin