tiistai 18. toukokuuta 2010

KESÄN KYNNYKSELLÄ

Etupihamme on saanut jo kesäisemmän ilmeen. Kovin on vielä aution näköistä, mutta varmaan muutaman viikon päästä näyttää rehevämmältä ja vihreämmältä.

Kahluulampeen vaihdoimme puhtaan veden ja niin puro solisee iloisesti...


perjantai 7. toukokuuta 2010

RUUSUT TULIVAT!

Nyt ne ovat täällä... kävin multaa hakemassa ja kellarissa tarkistamassa ruukkuvarastoni. Eiköhän sieltä jotain kivaa löydy ruusujen pesäksi. Nyt pitäisi löytää aikaa istutuspuuhiin :) Voi kun ilmat lämpenisivät, voisi siirtyä tuonne pihan ja terassin puolelle.. Alkaa kuisti pursuta ruukkuja. Daaliat ja gladiolukset ovat jo mahtavassa kasvussa.

Tytärkin palasi Lontoon reissultaan. Kyllä siellä on kevät pidemmällä kuin meillä..mutta ei vielä kovin pitkällä. Varmaan meidän eteläisessä kotomaassakin nautitaan kohta samanlaisesta kirsikka- ja mantelipuiden vaaleanpunaisesta tunnelmasta.

Hyde Parkin puut eivät vielä olleet kuin pienellä lehdellä. Olisiko sielläkin ollut viileä kevät.

Mutta täällä meillä on viikonloppu juhlineen alkamassa. Ihanaa äitienpäiväviikonloppua kaikille juhlapäivän viettäjille!


lauantai 1. toukokuuta 2010

Puutarhaessu

Ompelin tällaisen puutarhaessun vapun kunniaksi. Aikas kätevä: mahtuu monenmoiset työvälineet taskuihin... Tein löydön kangaskaupassa, pinnoitettua pellavaa, siis kuin vahakangasta, ei ihan niin jäykkää. Nytpä testaan miten toimii tällaisena essuna.
 Laitanpa tähän kuvan myös meidän keväisestä kuististamme. Ruukut alkavat täyttää pöydät ja ikkunalaudat..vielä mahdumme itsekin mukaan. Ainakaan vielä ei ole kukaan ilmoittanut, että nyt pitäs lopettaa tuo puutarhailu. Ja kissatkin mahtuvat vielä sekaan.
                              


 Kuistin ikkunan alla on vielä tämän näköistä. Lampi odottaa vapautumista jään kahleista.