maanantai 19. maaliskuuta 2012

TIGER HILL JA KEVÄÄN TUNNELMAA



Tällaista alkaa olla näillä korkeuksilla. Ylimmät kukat hempeilevät meidän talon pihalla.

Alemmissa kuvissa ollaankin sitten Tiger Hillin tunnelmissa. Eilisen päivän vietimme siellä.


Magnoliat ja kirsikat alkavat olla kukassa. Samoin kukkivat narsissit, esikot, bellikset...

Muutama muukin oli päättänyt lähteä nauttimaan sunnuntaipäivästä Tiger Hillille. Kurkistetaanpa peremmälle:

 

Tiger Hillin tunnelma on mukaansa tempaava. Sinne voisi mennä istuskelemaan oman teetermarin kanssa...
Kuvat puhukoot puolestaan:
                                                        Teepensaita...
                                          Kevätniityillä löytyy kuvattavaa.
Ikivanhoja puita, joiden alta ovat aika useat sukupolvet kulkeneet. Oksat ovat lähemmäs kymmenen metriä pitkiä!
Tiger Hillin pagoda on Kiinan kalteva torni. Joku länkkärikin seisoo tuolla pagodan portailla ;)   Täällä pääsee filmitähti fiiliksiin, aika monessa kuvassa varmaan ollaan, vaaleita pitkiä ilmestyksiä...Tuon tuostakin huomasi, että olipa taas jonkun kamera suunnattu meitä kohti : D 

                          Kuunporteista näkyy erilaisia tunnelmia.
                            Alas laskeutuva polku johtaa Moonbridge Houselle.

                      Bambumetsässä hämyinen vihreä valaistus.

Kuun portti on pyöreä aukko puutarhan muurissa. Sen kautta kulkevat jalankulkijat ja lohikäärmeet. Se on perinteinen kiinalaisen puutarha-arkkitehtuurin elementti. Kuunportilla on monia erilaisia henkisiä merkityksiä. Olisi kiva oppia tietämään ne...

Fengshui terveisin Maria

3 kommenttia:

Multasormi kirjoitti...

Voi kuinka kauniita maisemia saatte siellä ihailla. Ja siellä on jo nuin kevät-kesä :).
Kerroppa kuuporteista lisää, jos saat tietää jotain niistä.

Tiina kirjoitti...

Aah miten ihanaa...<3 onnentyttö,kun saat tuollaisissa maisemissa nautiskella.Mukavaa kevään jatkoa sinne itään.

Vaahtera-Maria kirjoitti...

Tervetuloa uudet lukijat!

Kyllä olenkin onnentyttö, sanon esn itsekin. Ihana olla täällä koko kevät. Tutstua uuteen kulttuuriin ja sen ihaniin puutarhoihin yms...

Toki täällä kyllä näkee sellaistakin, jota ei haluaisi. Matkailu avartaa!

Kuunporteista yritän löytää tietoa..