perjantai 28. joulukuuta 2012

MAKEAN NÄLKÄÄN

Ihana, kun minulla on kaksi innokasta leipurineitiä kotona...
Käväisin kaupungilla ja lähtiissä vinkkasin, että uusimmassa Talo&Koti -lehdessä on herkullisen näköinen beben ohje.
Ja kas, todella herkkuja niistä tuli!

 Tässä ohje. Lehdessä se on nimellä 

RUUTUBEBET

Pohja:
200g voita
1,5 dl sokeria
1 muna
4,5 dl vehnäjauhoja

Täyte:
3,5 dl  sokeria
4 tl perunajauhoja
1,5 dl kuohukermaa
2 keltuaista
175 g voita
2 tl vaniljasokeria

Kuorrute:
5,5 dl tomusokeria
4 rkl vettä
punaista elintarvikeväriä
pehmeitä kultahelmiä


Ensin tehdään pohja. 
Voi ja sokeri vaahdoksi, johon lisätään jauhot.
Taikina kaulitaan puolen sentin paksuiseksi levyksi. 
Paistetaan 175 asteessa n. 15 minuuttia.
Jäähdytetään.

Ja täyte:
Kattilassa sekoitetaan sokeri ja perunajauhot. 
Sitten lisätään kerma ja keltuaiset.
Seos kuumennetaan vispilällä sekoittaen.
Kun kiisseli pulpahtanut, annetaan seoksen jäähtyä.
Nyt vatkataan voi vaahdoksi.
Voihin lisätään vanilja ja ja jäähtynyt kiisseli.
Vatkataan tasaiseksi.

Sitten:
Täyte levitetään lastalla jäähtyneen pohjan päälle tasaisesti.
Nyt pelti jääkaappiin ja valmistetaan kuorrute.

Tomusokeri ja vesi sekoitetaan ja värjätään elintarvikevärillä.
Kuorrute kaadetaan jääkaapissa olleen pohjan+täytteen päälle.
Kuorrutteen annetaan jähmettyä jonkin aikaa. 
Sitten levystä leikataan neliöitä. 
Nyt neliöt voidaan koristella.
Nonparelleilla, kultahelmillä...

Bebet säilytetään jääkaapissa ja ne voidaan myös pakastaa,
jos niitä sinne asti riittää...

Herkkuhetkiä,

Maria

 


maanantai 24. joulukuuta 2012

Jouluaatto


 Aattoaamun tunnelmaa Vaahteramäen kettiössä. Risto sytytti uuniin valkean ja minä kynttilöihin. Aamupuuro odottaa nuorisoa ja sitä ihan pienintä...
 
 Adventtikynttilät saavat palaa, JOULU ON NYT!
 Ensin tontunpuuro manteleineen, luumusoppa ja suolaisena pororullat.
Jälkiruokana marenkijäädykekakku aamukahvin kera. Herkullisen kakun ohje täältä Kinuskikissan blogista.

Melkoinen kinuskikissa on tässäkin, joka nauttii lämmöstä mamman tekemän peiton alla :)
 
Joulupostia vartioivat muistot Saksan ajoilta:
 Porttivahtina olkipukit, jo vuosia toimessaan seisoneet, mutta saavat onneksi huilia 11 kuukautta vuodestamme.
Valkeat hahtuvat hiljaa leijaa
ylitse maan ja ylitse puun.
Kuuran kourissa seisoo kuuset
kullassa talvisen aamunsuun.

Lumiset näreet kuin pienet tontut
vaeltaa valkeissa vaipoissaan
hämyssä sinisen jouluaamun
metsien kirkkoon korkeaan.

Hiljaisuus siellä urkuja soittaa
puitten humina virsinä soi
lumien kristallikynttilät loistaa
akkunat kultaa aamunkoi.

Kattona kirkon on sininen taivas
ikuiset hongat on pilarejaan
purppuraviitassa aurinko astuu
alttarille sen messuamaan.

Alttarina on luminen vaara
hartaana seisoo maa ja puu
lävitse valkeain hahtuvain hiljaa
metsässä aamu kirkastuu.

Tämän Lauri Pohjanpään runon myötä onnellista ja siunattua Joulua Teille!


Maria

tiistai 18. joulukuuta 2012

JOULUN PUNAISTA


 Muori-Tontta vahtii näpertelyjäni. Arvoisa tonttu muutti meidän uunin päälle nuorimmaisemme jouluaskartelujen myötä joitakin vuosia sitten. Aika taka-alalla huomaamattomasti "Hyvänhaltija" elää 11 kuukautta vuodesta. Mutta tämän kuukauden, jota elämme, Hän syöksähtää touhuihimme. Sisukin on kaverinsa aika tarkoin nuuhkinut ja oletettavasti hyväksynyt joukkoonsa. Vai onkohan niin päin, että Muori-Tontta on hyväksynyt Sisu-Herran Vaahteramäen asukiksi!

Tänä iltana sain seuraa joulukukkavirityksissä.

Tämän kuljetan lämpimästi pakattuna työpaikalleni, jossa se luovutetaan ihanalle Ihmiselle :)


 Tulilatvakin nimensä mukaisesti punastelee kynttilän juuressa.

Tässä tunnelmaa työpaikan joulusta. Muori-Tontta vaikuttaa ylen tyytyväiseltä näkemäänsä, on joulukylää tähtitaivaineen ja lumiukkoa, -akkaa...

"Oli pihalla lumiukko,
hyvin suuri ja mahtava mies.
Se tuijotti hiilisilmin
ja korkean arvonsa ties.

Olen mainio, mahtava herra,

se tuumi, tuumi näin
Vaan harakat kylässä kaikki,
ne nauroivat takanapäin.

Sää lauha ja suojainen ehti

ja ukolle tuhon toi.
Ei ilkkua saa nyt sille.
Niin muillekin käydä voi."


Jotain punaista siis meidän valkoisessa joulussamme :)

"...joululla on juostessaan posket punaiset,
joululla on lahjoinaan mielet iloiset."

Teitä tervehtii Maria



torstai 13. joulukuuta 2012

RAJATON JOULU


Rajattoman kaunista musiikkia. Sana RAJATON pitää paikkansa!

  Konsertti oli viimeistelty jokaista yksityiskohtaa myöten, yleisöä arvostava tapa esiintyä.

Kiitos koskettavasta konsertista!

 Kaunista joulutunnelmaa!

Levyjä mukaan kera nimmareiden.


Kaunista joulumusiikkia kaikille!

Maria

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

SATOI LUNTA

 Käsistään kätevä neiti koristeli ruokailutilan ikkunat lumihiutaleilla.
Sai kaverinkin näpertelyynsä.
Hm, mielenkiintoista!
Taiten leikatut hiutaleet laminointikalvon väliin, niin kimaltavat kauniisti ja pysyvät muodossaan Sisunkin käsittelyssä ;)
Vielä huuruinen hiutale...
mutta
tältä ne näyttävät valmiina ikkunoissa.
Toisella puolella on vähän isompia hiutaleita, olisiko sitten oikein märkää nuoskalunta...
Pienet kauniit hiutaleet
tulkaa tulkaa tänne.
Lentäkää mun luokseni lumisiivillänne.

Pienet kauniit hiutaleet
pekäättekö tulla,
kun niin suuret lapaset kädessä on mulla?

Lupaan etten tärvele
harsopitsejänne.
Pienet kauniit hiutaleet,
tulkaa tulkaa tänne!


Terveiset lumisesta Vaahteramäestä!

Maria

perjantai 7. joulukuuta 2012

JOULUINEN GLÖGIKAKKU


Nyt on hyvä aika testata erilaisia kakkuja jouluksi. Hyvä syy tehdä ja maistella herkkuja ;)

Tänään tein glögikakun, johon laitetaan taatelia. Oikeastaan kakun nimi voisi olla vaikka taatelikakku. Sillä nimellä se taisi olla Kalevassakin.

Ohje on siis itsenäisyyspäivän Kalevasta. Kenelle ei lehti tule tai joutui jo kierrätykseen laitan ohjeen tähän.

2 dl glögiä
250g kuivattuja taateleita
2,5 dl fariinisokeria
200 g margariinia tai voita
3 kananmunaa
100 g tummaa suklaata (rouheena)
1 pss (80g) hasselpähkinärouhetta
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl piparkakkumaustetta

Glögi, taatelit ja fariinisokeri keitetään niin kauan, että taatelit soseutuvat. Vähän jäähtyneeseen soseeseen lisätään voi (tai margariini).
Jäähtyneeseen seokseen lisätään kananmunat yksitellen vatkaten.Suklaarouhe ja pähkinärouhe sekoitetaan kuiviin aineisiin ja sekoitetaan taikinaan.

Taikina paistetaan isossa vuoassa  (1,5 ltr) 175 asteessa noin tunnin.

Kakkua en nyt koristellut mitenkään. Siihen kyllä sopii millainen kuorrutus vain. 
Keitin vahvaa teetä, tällä kertaa vähän savuinen Lapsang Souchong. Erittäin hyvä tee!
Kakulle kyytipojaksi itsetehtyä omenahilloa ja vaniljalla maustettua tuorejuustokermaseosta.
Buon appetito!


Tietenkin meillä oli kaveri syömässä, joka sai kyllä eri herkut kuin meillä pöydän ääressä olleilla ;)
Herkkujen jälkeinen pesu ja puhdistuskaan ei ole meillä aivan samalla tasolla...

Leipokaa ja herkutelkaa! Nyt ne maistuvat niin hyviltä!

Maria

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

UNTU JA SYDÄNTALVEN SALAISUUS


Olen lukenut iltalukemisena ihanan tunnelmallisen Pohjolan luonnosta ammentavan satukirjan. Se vei mukanaan.

"Untu Willi ei ollut pienen pieni eikä suuren suuri vaan melkoisen sopiva. Sen harmaata päätä peitti nahkainen lakki, jonka helma lerpatti takana iloisesti tuulen hulmahduksissa. Lakin sivuilla oli kaksi sarvea, jotka paljastivat liikkeillään kantajansa tunteet ja mielialan kuin koiran korvat. Se ei ollut mitenkään kummallista, sillä sarvekkailla lakeilla oli tapana tehdä niin. 

Untun sammaleenvihreään nuttuun oli kirjailtu ikiaikaisia kuvioita, jotka kertoivat tarinaa esi-isistä. 

Maailmaan mahtuu kaikenlaisia olentoja ja olentojen ajatuksia. Joskus käy kuitenkin niin, että jollakulla on muutama ajatus enenmmän kuin jollakulla toisella."

Untulle pulpahteli ajatuksia ja alkoi purkaa niitä sanoiksi, joita merilokki Kuunari ihmetteli.

Untu kaivoi taskustaan kupruisen postikortin, jossa kimalteli tähtitaivas. Korttiin oli koukeroisin kirjaimin kirjoitettu: Joulun valoa!

Kuunari sanoi ystävälleen, että pitää lähteä kauas pohjoiseen, jos haluaa löytää talven valon.
"Pohjoisen väellä täytyy olla hallussaan jotakin, mikä valaisee enemmän kuin kymmenen lyhtyä. Jospa se joulu löytyy sieltä."


Pitkään Untun sydämessä muhineet tunteet muodostuivat ajatuksiksi ja jokainen ajatus alkoi liikkua samaan suuntaan. Mitä sitten, vaikka pohjoisesta löytyisikin vain pieniä tyhmiä poroja, kuten Naapuri oli tokaissut. Uneen vaipuessaan Untu päätti, että aamun valjetessa se lähtisi matkaan.
Kyllähän nyt talven valo keskellä pimeyttä on tutkimisen arvoinen asia.


 "Aurinko oli kiivennyt jo korkealle, kun Naapuri tepasteli venytellen ulos kolostaan. Kivutessaan uunin päälle se mietti, maistuisiko mustikkatee tänään erityisen ihastuttavalta. Katsahtaessaan eteiseen Naapuri huomasi Untun nutun ja matkarepun kadonneen. Lattialle oli jätetty ruokakomeron avain ja lyhyt viesti. Viestissä Untu kertoi lähteneensä ja lahjoittavansa kaikki komerossa olevat herkulliset muikunpyrstöt  ja puolukkapiiraat Naapurille. Tyytyväisenä piirasta mutustaen Naapuri istahti ikkunalle katselemaan autiota rantakalliota, ja ihan hetken aikaa se tunsi huolen piston sydämessään."


Matkallaan syksyisten metsien halki Untu kohtasi avuliaita otuksia ja eläimiä. Heistä jokainen opasti sitä piirun verran eteenpäin: metsän valtias Kekri, pikkuruiset metsämuppelit, Niiu-lehtikeiju, talviunille asettuva karhu...

"Tallustellessaan puoli päivää Untu päätti pitää tauon. Se tamppasi lumen keskelle pienen lepopaikan ja istahti hankeen sytyttämään nuotiota. Sienet ja marjat olivat hautautuneet lumen alle, eikä kalavesiäkään näkynyt lähistöllä. Untu pohdiskeli, kuinka se saisi eväänsä riittämään ja ajatteli, että söisi teekupposen kanssa vain pienen nokareen sienimuhennosta."

Siinä istuskellessaan Untu tutustui Lontteihin, Lumilontteihin. Heille Untu tarjosi mustikkateetä. Ystäville aina riittää...

Matkalla Untu tapasi myös  Poukko Pannahisen. Poukon Piiju-tamman kyydissä Untu pääsi pitkän matkan eteenpäin. Sai syötyä ja saunottua vieraanvaraisessa talossa ja kylässä, Klupujen kylässä.

 
 
Klupujen kylän puuseppä teki Untulle sukset ja sauvat, joilla Untu voi jatkaa matkaansa. Suksia odotellessaan Untu vuoli lastulintuja ja kertoi jännittäviä tarinoitaan sepälle.

"Talvijuhlassaan kluput juhlivat myös lintuja, noita pieniä siivekkäitä, joiden ajateltiin olevan mainioita viestintuojia ja unenvartijoita."

Lumisilla lakeuksilla Untu sai riesakseen pahamaineisen Rautamadon, joka koetti maalata Untun mielen sysimustaksi. Untua ei kuitenkaan niin vain lannistettu, ja vihdoin se saavutti päämääränsä.

Tunturin laella revontulten loisteessa Untu kohtasi joulun ukon kirkkaana kipinöivän nuotion äärestä, ja joulun valon salaisuus alkoi valjeta. Untu sai ukolta lahjakseen pienen nahkapäällysteisen rummun.

"Ystävät kerääntyvät yhteen. Runsaat juhlavalmistelut ja vanhat perinteet, ystävyydellä annetut lahjat, valoisat muistot, ne ovat KAIKKI valoa talven keskellä!
Untu katsoi Joulu-ukkoa hölmistyneenä. Hän oli odottanut jotakin valtavaa ihmettä, jotain kirkasta palloa, joka loistaisi kuin kymmenen lyhtyä. Untu ei tiennyt mitä ajatella.

Ukko osoitti pieniä kipinöitä ja jatkoi:
Jokainen noista kipinöistä on joku, jonka olet matkallasi huomioinut. Jokainen kipinä loistaa kirkkaasti, mutta yhdessä kipinät loistavat vielä kirkkaammin, muodostavat ainutlaatuisen kokonaisuuden, sellaisen, jonka jokainen näkee omalla tavallaan. Jokaisella kipinällä on kerrottavanaan pieni katkelma tarinaa, annettavanaan pieni säde valoa.."

"Nyt Untu ymmärsi, että oli jo löytänyt etsimänsä valon. Se oli kokenut seikkailuja, kuullut tarinoita ja tavannut hauskoja otuksia, ystäviä. Joulu oli kaikki nämä asiat yhteensä, se oli talven pimeyden päättymistä, uuden odotusta. Mitään valtavaa lyhtyä ei tarvittu. Untu voisi ihan itse luoda oman talven valonsa. Ajatus oli Untusta täydellinen."


Pimeydestä tassutteli Untun viereen punaturkkinen kettu ja pyysi Untua seurakseen ihastelemaan valon juhlaa. Ja Untuhan siihen suostui.
"Untu katseli taivaan hehkua haltioituneena. Puristaen rumpua rintaansa vasten Untu tunsi sisimpänsä täyttyvän valolla. Kettu tassutteli Untun viereen. Hiljaisina he katselivat, kuinka valot jatkoivat leikkiään halki taivaankannen."

"Kun leiskunta vihdoin hiipui, aurinko kurkisti jo tunturin takaa. Kirkas kultainen viiva taivaanrannassa oli lupaus keväästä. Untu oli tullut matkansa päähän. Kettu huiskautti häntäänsä hyvästiksi, kun Untu kiipesi valtavan tunturipöllön selkään ja lähti pehmeästi kiitämään kohti majaansa."

Ihana kirja päättyy siihen, että "hieman hapan" Naapurikin tuntee sydämessään iloa.

"Seuraavan talven pimeimpänä yönä, juuri kun Untu ja Kuunari sytyttävät lyhtyjä, Naapuri asetteli keittiön pöydälle kaksi hopeapaperiin käärimäänsä piirasta, jotka se oli leiponut kaikkein makeimmista mustikoista. Kolossaan se harmitteli nuristen, kuinka hirmuisen hyävltä sen sydämessä silloin tuntui."


Sadun hohtoista, luonnonläheistä valon juhlan valmistelua,
Maria