lauantai 27. elokuuta 2011

SOTILASVALA 26.8.2011



Suomalaisen sotilasvalan ja -vakuutuksen kaava vahvistettiin ensimmäisen kerran vuonna 1918. Tämän jälkeen kaava on kokenut vain vähäisiä kielellisiä uudistuksia. Viimeisimmässä uudistuksessa sana miehekkäästi korvattiin sanalla ryhdikkäästi.


Minä _._ lupaan ja vakuutan kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan edessä, kunniani ja omantuntoni kautta, olevani Suomen valtakunnan luotettava ja uskollinen kansalainen. Tahdon palvella maatani rehellisesti sekä parhaan kykyni mukaan etsiä ja edistää sen hyötyä ja parasta.


Minä tahdon kaikkialla ja kaikissa tilanteissa, rauhan ja sodan aikana puolustaa isänmaani koskemattomuutta, sen laillista valtiojärjestystä sekä valtakunnan laillista esivaltaa. Jos havaitsen tai saan tietää jotakin olevan tekeillä laillisen esivallan kukistamiseksi tai maan valtiojärjestyksen kumoamiseksi, tahdon sen viipymättä viranomaisille ilmoittaa.


Joukkoa, johon kuulun sekä paikkaani siinä, en jätä missään tilanteessa, vaan niin kauan kuin minussa voimia on, suoritan saamani tehtävän loppuun.


Lupaan käyttäytyä kunnollisesti ja ryhdikkäästi, totella esimiehiäni, noudattaa lakeja ja asetuksia sekä säilyttää hyvin minulle uskotut palvelussalaisuudet. Tahdon myös asetovereitani kohtaan olla suora ja auttavainen. Milloinkaan en sukulaisuuden, ystävyyden, kateuden, vihan tai pelon vuoksi enkä myöskään lahjojen tai muun syyn tähden toimi vastoin palvelusvelvollisuuttani.


Jos minut asetetaan esimiesasemaan, tahdon olla alaisiani kohtaan oikeudenmukainen, pitää huolta heidän hyvinvoinnistaan, hankkia tietoja heidän toiveistaan, olla heidän neuvonantajanaan ja ohjaajanaan sekä omasta puolestani pyrkiä olemaan heille hyvänä ja kannustavana esimerkkinä.


Kaiken tämän minä tahdon kunniani ja omantuntoni mukaan täyttää.


Todella paljon nuoret lupasivat, että ihan hengästytti. Koruton, juhlava tilaisuus, jonka kruunasi suomalaisen sotilaan lounas: annos hernekeittoa, leipä ja juoma. Hyvää oli! Ja tietysti kävimme sotkussa munkkikahvilla sotilasmusiikin tahdissa...

Lentosotamiehet, lomille MARS!



Sinisten barettien siivittämänä,

sunnuntai 21. elokuuta 2011

Täyteläiset sävyt

        Elokuun hämärässä värit hehkuvat ja tulet syttyvät











                     
Tällaisia terveisiä  Vaahteramäeltä tänä sunnuntai-iltana.
Hyvää ja tunnelmallista työviikkoa,

torstai 11. elokuuta 2011

ELOKUUN VÄREJÄ






Ensin harjaneilikoita, jotka ovat minulle tärkeitä kukkia. Ne tuovat mukavia muistikuvia lapsuudestani: äitini kukkapenkissä kasvoi aina harjaneilikoita.


                                       Kaunis daalia, joka vain jaksaa kukkia ja kukkia...


                                            Erikoisen kaunis mustaselja Blacklace.



Ja lopuksi meidän pihavahtimme: Minni-rouva. Katsokaa ilmettä, kun naapurin koiruli uskaltaa liian lähelle!

Tänään alkoivat koulut ja esikoulut. Turvallista ja antoisaa kouluvuotta ihan jokaiselle, lapselle ja aikuiselle, joka jonkin päiväkodin, koulun tai oppilaitoksen oven on tänään aukaissut!


tiistai 9. elokuuta 2011

lauantai 6. elokuuta 2011

APUPATA

Toinenkin "välipalakirja" tuli tuossa luettua: Hannu Väisäsen Apupata.


Apupata on lyhytproosaa. Se koostuu muutamien sivujen irrallisista teksteistä, joiden aiheet tulevat ranskalaisesta pikkukylästä, Väisäsen omasta kodista, entisestä pappilasta. Tekstit ovat aiemmin ilmestyneet kolumneina eri lehdissä, Kalevassammekin on jokin joskus ollut. Jokainen juttu sisältää arkista elämää tavallisten, mutta omaperäisten (väliin ihmeellistenkin) ranskalaisten keskellä ja niihin liittyy havaintoja, kielikuvia ja ilmaisuja, jotka jättävät ajatuksia, pureskeltavaa. Ehkä mekin suomalaiset olemme joidenkin, vaikka sitten ranskalaisten meilestä vähän outoja. Sekin on hauska huomata, että väliin kirjassa on muistoja mukana Oulun kasarmialueelta. Kivoja kiinnekohtia erityisesti oululaisille.


Tässä Hannu Väisäsen omia sanoja:

Olen siis kirjoittanut

Perinteisen käsityksen mukaisesti maalarin kuuluisi pitää suunsa kiinni, maalata vaieten. Jos sanomisen vimma ylittää estelyn, pitäisi kieli leikata irti. Useampaan kuin yhteen ilmaisumuotoon ryhtyminen on kuulemma hajottavaa.

Niin on, minä tiedän sen toistuvista kokemuksista, tarkemmin sanoen kokemuksista joita olen ehdoin tahdoin toistanut. Minä yksinkertaisesti voin paremmin, tunnen itseni kokonaisemmaksi saadessani hajota. Ja tulokset, näin rohkenen sanoa, tuntuvat paremmilta.

Urani alkuvaiheissa pyrin tekemään synteesin kuvallisista ja kirjallisista tarpeistani. Tuloksena oli helposti liian täyteläinen keitos. Kun sitten annoin itselleni luvan aika ajoin kirjoittaa sisäisiä sanelutehtäviä, kuvakin tuntui saavan vauhtia. Ymmärsin että on tarpeetonta sulloa samaan astiaan kahta itseilmaisun lajia, jos ne kerran voi pitää erillään, nauttia ja kärsiä molemmista erikseen.

Kun olen vertaillut kokemuksiani maalauksen ja kirjoittamisen parissa, olen huomannut että kummassakin pätee sama: usein reitti joka kuljettaa kohti lopputulosta on suorastaan kiinnostavampi kuin lopputulos itse. Joitakin kirjoittamalla tavoitettuja näkyjä voi kuljettaa kuvan puolelle ja päinvastoin. Yhä uudelleen ja uudelleen joudun arvioimaan mikä on oleellisinta: päämäärä, reitti vai kulkeminen.

Piirtämään opin omin päin niin kuin lapset kai yleensä oppivat, kirjoittamisen eväät sain koulusta, kuten myös ratkaisevan tärkeää tukea ja ymmärtämystä piirtämiselleni. Viimeistään teini-ikäisestä olen kirjoittanut oikeastaan koko ajan: päiväkirjaa jota yhä edelleen jatkan, lehtiartikkeleita, kolumneja, kirjallisuusesseitä, televisiosarjan käsikirjoituksen.

Löysin hiljattain kasarmiaiheista kirjaa koskevat ensimmäiset muistiinpanoni vuodelta -69. Vaikka teksti onkin vihlovan huonoa se todistaa – ainakin minulle – miten harmaa kasarmi oli jo silloin kaikkein värikkäintä mitä tiesin. Toivon että olen nyt osannut sanoa sen paremmin kuin vuonna -69.
"Vanikan palat" ei ole puhtaasti omakerrallinen vaikka yhtäläisyyksiä kokemuksiini löytyykin runsaasti. Kirja on pikemminkin fiktiivinen kudos eletystä. Ja törkeätä liiottelua, kuten tapoihini kuuluu. Luulen kuitenkin tavoittaneeni lapsuuteni kasarmin säätilan. Fiktion ainekset olen hakenut kaikesta siitä mitä muistan sekä huhuista. Lapseen mikään ei vaikuta yhtä herättävästi kuin huhu. Ennen kaikkea olen halunnut seurata ranskalaista sananlaskua: Liiat todisteet tukahduttavat totuuden.



Rentouttavaa kesälukemista!


keskiviikko 3. elokuuta 2011

MÖKKIHULLUUS

Luinpas mielenkiintoisen kirjan. Vapaa-ajan asumisen taika ja taito. Pertti ja Maarit Alasuutrin kirjoittaman kirjan: Mökkihulluus.

Ote Ylen sivuilta, jossa kirjasta lyhyesti.

"Tuore Mökkihulluus-kirja kumoaa myyttejä ja uskomuksia suomalaisesta mökkielämästä. Suomalaisten mökkeily ei olekaan mitenkään ainutlaatuista kuten tähän asti on uskottu, vaan osa kehittynyttä turismia. Suomalaiset eivät mennessään mökille palaa juurilleen maaseudulle, vaan haluavat vapaa-ajallaan toisenlaiseen todellisuuteen.
Suomalaisten mökkihulluuden on arvioitu 60-luvulta lähtien johtuvan siitä, että maalta kaupunkiin on siirrytty vain vähän aikaa sitten. Mökkihulluus-kirjassaan Maarit ja Pertti Alasuutari kumoavat myyttiä, että suomalaiset kaipaisivat takaisin maalaisjuurilleen ja siksi hankkivat kakkoskoteja maaseudulta.
- Oikeastaan meillä ei ole kysymys siitä, että kaupunkiperinne olisi kovin lyhyt ja ihmiset kaipaisivat juurilleen, kaupunkikulttuuriin vain kuuluu, että halutaan ottaa siitä etäisyyttä, akatemiatutkija Pertti Alasuutari Tampereen yliopistosta sanoo.
- Mökki on toinen todellisuus ja sellaisena kaupunkikulttuurin piirre. Haastateltavien mukaan suurin osa ihmisistä ei haluaisi muuttaa asumaan mökilleen, koska silloin haihtuisi se toinen todellisuus. Kaivataan vaihtelua kaupunkikotiin ja jos sitä ykkösasuntoa ei olisi, katoaisi se toinenkin todellisuus, arvioi Pertti Alasuutari.
Toinen todellisuus tehdään itse
Alasuutarien mukaan mökkeily on vain turismin yksi muoto. Turistikin matkaa yleensä johonkin eksoottiseen ja toisenlaiseen todellisuuteen. Samoin mökiltä haetaan toisenlaista kokemusta ja elinpiiriä sekä sitä, että halutaan tehdä asioita toisin.
Usein irtiotto arkipäivästä lähtee jo mökkimatkasta, ja kirjassa haastateltavat puhuvat siitä jonkinlaisena siirtymäriittinä.
- Mökkiläisille on tärkeää, mitä mökillä saa ja ei saa tehdä, voiko siellä olla esimerkiksi olla mukavuuksia tai voidaanko kakkosasunnolla tehdä samoja asioita kuin ykköskodissa. Sitä halutaan usein varjella toisenlaisena paikkana.
Mökkielämä tehdään usein itse: mökkeilyyn kuuluu puuhastelua, vedenkantamista ja puiden pilkkomista, sillä irrottaudutaan kaupunkielämästä.
- Mökillä tehdään usein paljon töitä ja ihmisiä itseäänkin naurattaa se, että mökille tullaan rentoutumaan ja sitten se onkin eräänlainen työleiri tai puuhamaa.
Sauna edelleen pyhä paikka
Saunalla ja saunomisella on mökillä omat erityispiirteensä. Sauna on kaikkein pyhin paikka, mökillä se olennaisin.
- Saunominen on ikäänkuin mökki mökissä. Tavallisen mökkipäivän usein päättää saunominen, jossa vielä otetaan etäisyyttä mökistäkin ja mennään sinne saunalle. Monien mielestä silloin ei voi katsoa televisiota tai tehdä asioita, joiden vuoksi saunomisesta tulisi arkista tai rutiininomaista, sanoo Pertti Alasuutari.
Kesämökeissä ja ykkösasunnoissa on useimmiten tyylieroja. Vakituinen asunto voi olla modernimpi ja mökki usein astetta romanttisempi, mökillä on usein paljon puisia pintoja. Seinillä saattaa olla runsaasti kevyempää taidetta, lehtileikkeitä, koriste-esineitä, muistoja suvusta ja menneiltä ajoilta.
Alasuutarien mukaan mökkeily ja kakkosasunnot lisääntyvät ihmisten varallisuuden mukana. Suomessa on lisäksi ollut maantieteellinen mahdollisuus, harvaan asutussa maassa on ollut tilaa kakkosasunnoille.
Mökkitiheys onkin Suomessa maailman huippuluokkaa. Mökkeily alkoi toisen maailmansodan jälkeen ja kiihtyi 80-luvulla. Nykyisin arvioidaan, että Suomessa on puoli miljoonaa mökkiä.
Alasuutarien mukaan siihen päälle voi vielä laskea 100 000 - 200 000 maatilojen yhteyteen rakennettua mökkiä.
Mökkeily on samanlaista muuallakin
Suomalaiset usein kuvittelevat, että mökkeily on jotain meille ominaista. Alasuutarit kumoavat tämänkin näkemyksen mökkikirjassaan.
- Suomalaiset luulevat, että mökkeily on meille erityinen kansallinen piirre, mutta aivan samalla tavalla norjalaiset ja kanadalaiset uskovat, että mökkeily on juuri heille tyypillinen kansallinen erikoisuus.
Esimerkiksi kanadalaiset, ruotsalaiset ja norjalaiset tai monet muut puuhastelevat suomalaisten tapaan mökeillä. Mökit voivat olla vuoristossa tai luonnonsuojelualueiden liepeillä, kun rantoja ei ole samaan tapaan rakennettavaksi kuin Suomessa tai niille ei saa rakentaa.

Mökki voi olla kakkosasunto toisessa maassa

Mökin vastine voi esimerkiksi briteille olla maaseutupaikka Ranskassa tai saksalaisille kaupunkiasunto Italiassa.
- Kaupungissa ei tietenkään hakata puita eikä kanneta vettä. Tosin esimerkiksi saksalainen haastateltava oli kertonut, että heillä on loma-asunnossa omat vaatteet, jotka puetaan päälle sinne mennessä eli tavallaan siellä on mökkivaatteet, otetaan ikään kuin toinen rooli päälle, kuvailee Pertti Alasuutari.
Mökkikirjassa Alasuutarit kertovat esimerkin kalifornialaismiehestä, jolla on mökki Kalifornian vuoristossa. Mies kertoo hyvin samantyyppisiä tarinoita kuin suomalaisetkin mökkeilijät.
- Mies kuvaa, miten mökkimatka on olennaisen tärkeä, siinä pääsee irti tavallisesta arjesta. Edelleen mökillä tehdään toisenlaisia asioita kuin vakituisessa kodissa. Mökillä ei ole televisiota ja siellä on radio, josta kuuluu vain yksi kanava.
- Hänenkin mökkinsä sisustuksessa on käytetty paljon puuta ja koriste-esineitä. Mies kerää veitsiä ja pullonavaajia, joista mökillä on kokoelmat."







Muutamia maisemakuvia meidän puuhamaastamme :).
Mökkihöperöitä ollaan, kuten moni muukin, eikä vain suomalainen. Latauspaikka pitää olla!

Terveisin mökkihullu