torstai 12. huhtikuuta 2012

JINJI LAKE


Kauniin päivän kahvittelupaikka oli viereisen Jinji järven rannalla. Rannat on rakennettu kävelyalueiksi. Vähän matkaa eteen päin on myös se valoshow -paikka.
Leijat lensivät täälläkin...
Rannalla on lapsille ja lapsenmielisille polskutteluallas. Helteisenä päivänä vesi kuhisee vilvoittelijoita...


Ilmeisesti koristeomena täydessä kukoistuksessaan. Tämä aika on uskomaton. Joka puolella kukkii, tuoksuu - väliin ihan satumainen tunnelma!

Kahville mennessämme ihastelimme kauppojen kävelykadun kukkivaa puuta. Sanoin, että onpa iso puu laatikkoistutuksessa tai pohja voi olla auki ja puun juuret ovatkin normisti maassa.
Kuunes tullessamme näky oli tällainen. Puu riepu oli tuulen voimasta kellahtanut kumoon. Eli epäilykseni, että noin jätti puu tuollaisessa laatikossa ei ollut turha. Ja totuus paljastui: puun kukinta olikin feikkiä. Puu oli kuollut ja niinpä näppärästi päätettiin jatkaa sen kukoistusta. Joku oli sitonut tekokukkia rautalangalla KOKO PUUHUN! Voitteko kuvitella sitä työn määrää. Ja nyt tämä komeus on kuskattu pois. Että se siitä puun kukinnasta...
Tässä maassa kaikki on mahdollista.

Kesä on tullut ja katujen istutukset komeilevat väreillään. Talven koristekaalit on poistettu ja uutta laitetaan tilalle. Tässä maassa riittää puutarhureita. Tätäkin istutusta oli tekemässä kymmenkunta enemmän tai vähemmän ammattilaista puutarhuria. Työvoimaa riittää. Yhtenä aamuna meidän kadun puiden juurilla kyykki varmaan jokaisella puulla oma rapsuttajansa. Jo siinä riitti minulle ihmettelemistä. Ihmettelimme siis puolin ja toisin, he minua, vaaleaa länsimaista ilmestystä, joka heiluu tuon kameransa kanssa joka paikassa ja minä heitä, että tasoissa ollaan :D


Valmista istutusaluetta en ole vielä käynyt kuvaamassa.

Sanokaapa asiantuntijat, mikä tämä on? Muistuttaa niin meidän luonnonvaraista näsiäämme. Kukat tulevat suoraan runkoon ja niitä on paljon. Jotenkin aivan luonnottoman näköinen. Tytär sanoikin, että katoppa tarkemmin, jos joku kiinalainen on liimannut kuumaliimalla jokaisen erikseen. Feikkijutut täällä osataan ;)

Onneksi täällä on aikaa värkätä pienen ja hitaan tietokoneen kanssa. Näköjään tämä kuvien lataus onnistuu pikkuminilläkin, tarvitaan kärsivällisyyttä.
Seuraavana laitan juttua Taihu Lakelta..

Siihen asti Zai jian,
Maria

2 kommenttia:

maiju kirjoitti...

Tulin kurkkimaan mitä toiselle puolelle maapalloa kuuluu. Huh, huh tuota Kiinalaisten työteliäisyyttä, mutta arvostavat täysillä Luontoa ja kauneutta vaikka feikillä välillä. Kiva kun me jotka emme reissaa, pääsemme virtuaalisesti mukaan teidän matkalle:)

Maria kirjoitti...

Maiju, kyllä täällä tehdään töitä ihan tosissaan. Joskus tuntuu, että he eivät osaa arvostaa omaa työtään. he ovat nöyriä palvelijoita. Voisi ottaa kyllä matkaevääksi itse kukin länsimaalainen!

Kiitos vierailustasi :)