lauantai 24. syyskuuta 2011

"Tulihan se viimein mua kattomaan..."

"Viittiikin olla niin kauan pois! Esitänpä vähän loukkaantunutta, niin tietääpähän, että kaivattu on!"




"Menen kyllä uunin pankolle, kiivetkööt sinne rapsuttamaan. Tulee se, tiedän..."




"Pakko kait tässä on jostakin lämmintä paikkaa hakea, kun jätti huoneensakin niin tyjäksi, ei siellä viitti enää nukkua, ei oo sänkykään enää pehmonen ja lämmin."




 "Tuokaan vanhempi mamma ei anna enää siinä ihanassa leveässä keinussa nukkua, kun meni sen valkoisen peiton siihen laittamaan. Minkäs mahdan, että kutrini uusiutuvat ja rapaa tarttuu tassuihin! Tai jos päästää siihen keinuun, niin kehtaa vielä nostaa sen mokoman peiton syrjään. Tässä talossa on asiat muuttuneet."



             "Käynpä mutkan ulkona. Ovi auki! Tämä mamma käy pihalla!"



Varmaan arvasittekin, tämä on meidän Minni-emon puhetta. On kisu ollut ihmeissään, että mihin tämän talon asukkaat ovat häipyneet. Laukkua pakataan, ovi käy ja kohta pörisee auto. Milloin menee talon isäntä, milloin se nuori mies maastopuvussaan sinisen barettinsa kanssa ja milloin se nuori pari, jotka ei juuri muita huomaakaan. Mutta se on ollut kauheinta, kun tavarat pakattiin Lahteen ja neidin huone tyhjeni. Minnikin muutti huonetta, vaihtoi olohuoneeseen, uunin päälle asumaan.

Jos on tällä äidillä kriisi tyhjenevästä pesästä, niin on se kriisi kissallakin, kun rapsuttajat häipyvät.

"Mutta onhan täällä Vaahteramäessä onneksi vielä pianisti-poju ja heppatyttö, ja se vanhempi mamma, joka välillä meinaa komennella, että pois olohuoneen valkoiselta liinalta...niinkö se nyt haittais, siitä on paljon parempi tähystää ulos."


Minnin puolesta kirjoitti

4 kommenttia:

Saila kirjoitti...

Voi teidän Minniä! Minnin on niin meidn Mustin naispuolinen kaksoisolento. Näyttäisi olevan luonnekin samantyyppinen. Mustikin pitää omista ihmisistä, oma jengi on tärkeä.
Onnea ja hyvinvointia kriisin keskelle ja siitä huolimatta! Nämä on varmaan pitkän päälle hyviä muutoksia, vaikka tulevat varmasti yllättäen ja liian pian. Ja tarpeellisiahan nää muutokset on, ei voi jäädä lapset ikuajoiksi kotiinkaan pyörimään.
Tsemppiä Minnille ja kaikille!

Vaahtera-Maria kirjoitti...

Kiitos Saila lohduttavista ja kannustavista sanoistasi! Niin se juuri on, lasten PITÄÄ ottaa omat siivet ja kokeilla niiden kantavuutta omassa elämässään. Meidän perheessämme se aika on just nyt.

Kyllä ovat ihania nuokin eläinrakkaamme. Niiden kanssa on kiva elää ja seurata niiden luonnetta...ja sitä luonnetta tuntuu olevan ;)

Tuija kirjoitti...

Voi Maria, kyllä sitä Minni vähemmästäkin menee ihan sekaisin, ovi käy liian ahkeraan, hänen mielestään ja äidinkin.
Sellaista se elämä on, itse noita muuttoja jo kokeneena ja sydän pakahtumaisillaan ikävästä.Mutta se on ihan normaalia, että lapset häipyvät syntymäkodistaan jossain vaiheessa, oudompaa olisi jo ne jäisivät siihen norkoilemaan. Eikös?

Mukavaa syyskuun jatkoa sinulle.

Vaahtera-Maria kirjoitti...

Tuija, kiitos sanoistasi! Juuri noin se on. Tiedän.
Tuntuu vain niin oudolta, näinkö pian aika kului. Vastahan ne lapsukaiset pyörivät tuossa jaloissa ja tehtiin ja touhuttiin yhdessä...
Toisaalta ihana ajatella, että elämän ruuhkaisimmat vuodet taitavat olla takana päin. Edessä voi sitten olla toisenlaisia ruuhkia.
Avoimin mielin eteenpäin :)